torstai 17. syyskuuta 2015

Kreikan uhkana massiivinen Lolityttöaalto


Yksinäinen vartija työssään täysin avuttomana. Resursseja ei käytännössä ole lainkaan. 


Kreikka pystyttää 10 kilometriä pitkän muurin estääkseen nuorten animetyttöjen laitonta maahantuloa Japanista.  EU kieltäytyy antamasta varoja sen rakentamiseksi.


Kreikkalaiset lähteet sisäministeriöstä esittivät viime viikolla, että ulkopuolinen apu on edelleen välttämätöntä, koska animaatioteollisuuden kasvu maassa ja maahanmuuttovirrat liittyvät toisiinsa. ”Lolien tulo on luonut räjähdysalttiin tilanteen sosiaalisen epävakauden vallitessa maassa. Lopullinen ratkaisu ovat säilytyskeskukset rajalla."



"Se oli kuin vauhkoontunut, kiimainen eläinlauma", kertoo paikallinen rajavartija 



Maan koillisosan Kozanin kylän asukkaat ovat hämmentyneitä. Hallituksen eilinen päätös muuttaa alueella sijainnut vanha sotilasmajoitusalue lolityttöjen vastaanottokeskukseksi on herättänyt keskustelua.

Joukko Kozanin asukkaita ei halua satojen laittomien lolien saapuvan heidän kyläänsä. He pelkäävät mm. lisääntynyttä kiinnostusta animaatioon, kylän miesten muuttumista pervoiksi, ja alueen maineen pilaantumista. Tämä ei kuitenkaan estä hallitusta pitämästä tätä ainoana ratkaisuna paineen helpottamiseksi maan pohjoisosan vastaanottokeskuksissa, jotka ovat tupaten täynnä loleja.

"Ne vievät meidän miehet", paikallinen oliiviöljyjuoppo ja pyykkiämmä Fotonifoto Papadadakis kertoo asioista joita hän haluaisi tapahtuvan maahanmuuttoinvaasion myötä, mutta - "väkivaltaiset kreikkalaiselukat eivät kelpaa kuin kesäkolleiksi muutamalle rumalle finskilehmälle jotka jostain syystä luulevat että noissa karvaisissa hikikoneissa on jotain eksoottista" fetapimpsainen oliiviöljytikku Fotonifoto jatkaa. "Eivät kelpaa edes piirroshahmoille. Kunpa joku raijaisi ne helvettiin täältä, lolit toki ovat tervetulleita. Ne ovat oikein hyperaktiivisia pyykkäämään". (toim. huom. sanoitteko muuten sille että ajaa viiksensä. Saatana että kreikkalaiset naiset ovat rumia karvoineen. älkää sitten laittako tätä kappaletta painoon)




.
.
.
.




Sadat nuoret animetytöt parveilevat työttöminä kaduilla poseeraten kameroille ja aiheuttaen liikennetukoksia. Media-alan opistot ja elokuva- ja animaatiostudiot ovat joutuneet pyytämään poliisilta ja yksityisiltä vartiointialan yrityksiltä apua. "Käytävät, aulat ja parkkipaikat ovat täynnä näitä norkoilijoita. Mutta kaiken kaikkiaan tällä on vain työllistävä vaikutus. Saamme palkata huippunäyttelijöitä pilkkahintaan. Esimerkiksi Lucky Starista tuttu Konata tekee työtä mainoksissa ja sivuosissa palkkanaan muutama suklaacroissant"



Kolmesataa lolia päivässä

Noin kolmannes sadoista lolitytöistä päivässä, lähtöisin animaatiostudioilta mm. Tokiosta, Ishinomakista ja Shinjukusta, saapuu ihmissalakuljettajien avustamina joka päivä Kreikkaan päätyäkseen sitten sullotuksi pahvilaatikoihin, mikä on hyvin kaukana paljon haaveillusta ”eurooppalaisesta unelmasta”.












.
.
.



Hommafoorumilla ollaan hämmentyneitä tilanteesta. Yhtäkkiä nallekarkit ja natsikotkat ovat kertakaikkiaan sekaisin pelilaudalla:







.
.
.





Saimme myös haastatteluun Japanin X-filessiksikin kutsutusta sarjasta 'Engaged to the Unidentified(Mikakunin de Shinkoukei)' yhden päätähdistä, Mashiron. Ympäri maailmaa korkealle kunnioitettu ja arvostettu piirroshahmo kertoo että Hentai ei todellakaan ole häntä varten, ja työllisyystilanne on täysin toivoton, joten perheensä elättämiseksi muutto Eurooppaan oli ainut vaihtoehto. "Lopullisena tavoitteena on sensei Sipilän Lolitaario Suomessa. Rakastan tiskaamista, siivoamista, ja osaan jo melkein syödä pitsaa isännän kädestä, ja viihdyn sylissä kehräämässä vaikka tuntitolkulla. Luulen että sensei Juha osaisi arvostaa ominaisuuksiani. Tarvitsen vain jämptin ja kovakouraisen isännän."
Katso tästä koko haastattelu




.
.
.





On myös julkinen salaisuus että Korkein Totuus -kultti soluttaa militantin siipensä terroristeja lolityttöhyökyaallon mukana Eurooppaan. Jää nähtäväksi mikä lopulta onkaan Ōmu Shinrikyō rooli euroopan lolisaatiossa. Kultin jäsenet saattavat näennäisesti viihtyä pahvilaatikoissa ja syödä isäntänsä kädestä suklaacroissantteja, mutta totuus pinnan alla on karmiva. Kyseessä on pelkkä hyvin pelattu näytelmä; Nukkuva solu odottaa iskuhetkeä.





.
.
.
.
.






Myös 4-vuotiaan Mein traaginen tarina kuohutti maailmaa pari viikkoa sitten. Kuva hukkuneesta Japanilaistytöstä vesilammikossa on järkyttänyt maailmalla. Kuva on karu todiste pakolaistilanteen pahentumisesta. Kriitikot ovat lytänneet kohun tähdentämällä että kyseessä on vain piirroshahmo,
 "Saahan kotopuolessa Aku Ankkakin turpaansa joka viikko, korkkareissa natsit huutaa kuorossa verdammt ja putoilee mersujensa kera taivaalta kuolemaansa, ja Fingerporin homehtunut puujalkapaskuus saa lukijansa aivokuoleman partaalle. Miksi meidän pitäisi surra Ghiblin luomusten perään, kun meillä on omiakin ongelmia?", Sturmbannführer James Hirvisaari pauhaa blogissaan.





.



.

.

.

.
.



This Sext Text Kawaii is inspired by Junes 'wolfie wolf' Lokka-san:





4 kommenttia:

  1. https://totuusmaahanmuutosta.wordpress.com/

    VastaaPoista
  2. Tää on kiva sivu ja tykkään lukee näitä juttuja. Kiva ku satuin eksymään tänne😊

    VastaaPoista