- Nyt kun Feyris on ollut jo viikkotolkulla piilopirtissään hermolomalla, joudun ilmeisesti turisemaan jotakin lämpimikseni. Hmm.
Tiedätkö mikä on kimeeri?
Minulla oli aikoinaan potilas, mies, taisi olla vuonna 2089, Impivaaran joutomaalta pelastettu suomanskalainen. Tavallinen selviytyjä. Kerroin hänelle taustoja hänen geneettisestä häiriöstään, näköön liittyvästä.. Kerroin myös kimeeristä. Ja miten hän voisi olla oma kaksosensa, eikä hän itse. Eli, kun kaksi munasolua sulautuvat kohdussa yhdeksi.
Hän oli sen verran neuroottinen henkilö ettei päässyt siitä yli. Ajatus kimeeristä meni ns hänen ihonsa alle. Siitä tuli pakkomielle. Viikkojen kuluessa hänen persoonansa alkoi hajota. Hän tosissaan ajatteli olevansa oma kaksosensa, eikä oma itsensä.
Lopulta hän alkoi käyttämään naamiota, takaraivossaan. Hänellä oli nyt siis kahdet kasvot, omansa, miehen, ja naamarinsa; nainen. Hän vastaili omiin kysymyksiinsä falsettiäänellä - kysyi vastauksia naamariltaan, tuolta mielipuoliselta kaksoseltaan joka potilaan kertoman mukaan "puhui öisin asioita, joita voi kuulla vain helvetin syvyyksissä."
Naamarin kanssa käydyt keskustelut - hän istui selin vastaanotollani - saivat minut hätkähtämään kauhusta. Nainen ei kuulostanut mieheltä joka puhui falsetilla, vaan todellakin eri henkilöltä. Äänenpainot, tapa artikuloida, keskeytykset, lauseen päättävät nuotit, sanonnat, kaikki oli erilaista.
Laukaisinko vahingossa hänen kenties piilevän skitsofreniansa, vai kantoiko hän todellakin sisällään tuon syntymättömän sisarensa ajatuksia ja persoonaa? Heräsikö nainen itsetietoisuuteen triggerointini takia? Kuinka ahdasta on jakaa yksissä aivoissa kaksi persoonaa?
Hän (tai he) jatkoi eloaan keskuudessame kunnes arjessa selviytyminen oli hänelle liian vaikeaa. Yritin antaa hänelle lopetuspiikin - niinkuin aina hyödyttömille ja sairaille yksilöille - mutta hän pakeni, käyttäen hyväkseen kahta persoonaansa, vaihtuen salamannopeasti eri henkilöksi kuin tarujen muodonmuuttajahirviö, huijaten niin Feyriksen erikoisjoukkoja kuin tavallista Impivaaran poliisia.
Huhu kertoo Impivaaran rajojen ulkopuolella olevan salainen joutomaalaisten huoratalo jossa tämä kaksinaama toimii kummallisena, irstaana hybridihuorana.
Rakkaudella
- Mengy-kun
ps.
Feyris esittää että hänen on valtakunta ja kunnia, mutta oikeasti Impivaaran ns armeija koostuu n. kuudestasadasta henkilöstä. Ja hänen mukamas ylväs tukikohta, päämajansa on vain hylätty, natosodassa pommitettu kaupungintalo. Aseistus kaivettu armeijan puoliksi tuhotuista varastoista. Niin.. noh, silti hän pystyy antamaan turpaan Eurabialle ja iisalmen kalifaatille jossa musulmaaneja on yli kymmenkertainen määrä. Täytyy hieman antaa kunnioitusta.
Saksalaiset onnenmerkit hän otti Impivaaran tunnuksiksi, vain koska 'ne olivat hienoja'. Ei sen kummempaa. Ovathan ne sentään kuulemma muinaisia hyvän onnen symboleja. Minulle on aivan sama moinen turhamaisuus ja visuaalinen ilme. Haluan vain päästä eroon tundraneekereistä. Ei sillä että minulla olisi niinkään mitään ideologista päämäärää, haluan vain päästä eroon jostakin, se on työnä ja harrastuksena minulle tärkeää ja nautinnollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti