keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Feyris's Lunar Room of Mysteries



Terveisiä keväisestä Japanista. Tänä vuonna kirsikkapuiden kukinta tuntui paikoitellen alkaneen pohjoisesta ja jatkuneen etelään, kun tavallisesti se on tietenkin päinvastoin. Mikä lie kylmä rintama etelässä velloi.
Kaikki vaikuttaa muutenkin olevan väärinpäin. Ajan henki on taas muuttumassa, aivan kuten se teki 2000-luvun vaihteessa. Vaihde.. on vaihtumassa. Tunnen sen, haistan sen. Sisäinen gyroskooppi, kompassi ja luotsiveneeni kertoivat sen minulle.


Tavan Tallaaja, ja myös politiikan tuntijat ovat tosissaan uskoneet venäjän agentti/myrkytyshässäkkään, ja näitä tekosyitä tulee riittämään lisää, loputtomasti NATOn puolelta, kunnes venäjä provosoituu sotaan. Ja hra T. Tallaaja tosiaankin hihkuu innosta; "vihdoinkin pääsemme näyttämään venäjälle". Näyttämään mitä? Miksi kukaan haluaisi sotaa?



Siksi koska Kansa on sairas, eivätkä he itse huomaa sitä. He ovat sairastuneet Putouksista, selfieistä, #meetoosta, valtamediasta, valhemediasta, kierrätysahdistuksesta, uudenvuoden paukkuaroista koiristansa, homoiluoikeuksistansa. He ovat ajan hermolla ja sen säikeiden sisässä, eivätkä näe itseään ulkoapäin.


Onneksi putosin trendien vaunusta jo kauan aikaa sitten, joten näen tarkasti nämä akvaariossansa skitsoilevat, ahdistuneet kalat joilla on hyvin lyhyt muisti. Näin ne sodat ovat aina alkaneet.



Mistä on suuret sodat tehty?
Provosoinnista, propagandasta,
Kansasta joka suuresti niihin uskoo,
ja ei välitä historiasta vanhasta

Mies myrkytetään,
Näin ainakin väitetään,

Diplomaatit ulos,
Pommit sisään,
Sotamiehet eteen,
Liikkuvat taakse

Vittu että olette tyhmiä.








2 kommenttia: