Tulevaisuus, olen nähnyt millaista siitä tuli.
Siitä ei tullut erikoista, ei mitään
sen kummempaa, ei mitään ihmeellistä.
Siitä tuli paljon maailman
suurinta ja hyvin komeita välimatkoja, välimatkojen hävittämistä ja
paljon mukavuutta siellä täällä.
Mutta kun piti suuntautua sisäänpäin,
tuntea itsensä ja houkutella näkyviin älyä ja ymmärrystä, selkeää
tunnetta ja kirkkaita sisäisiä silmiä, mitä silloin?!
Riemuittiin hieman
liian itserakkaasti sähköponnahduslautaihanteesta ja päädyttiin
typerään insinööriuskontoon.
Ymmärräthän, että tuo höyrykoneiden
kausi oli aivan toista kuin meidän uusi aikamme, jolloin vain painetaan
nappia, ja pehmeäkielinen dynamokeikailija, joka ei edes itse ole
dynamoa tehnyt.
Ennen aikaan täytyi olla veturinkuljettaja kuljettamaan
veturia. Hänellä oli se ammatti ja hän kuljetti veturia varmasti,
kätevästi ja uskollisesti.
Sinä aikana toivottiin mieluimmin jokaisen
hoitavan ainakin yhtä tehtävää kunnollisesti ja edistävän yleistä
yhdessäolokulttuuria.
Se olisi muuten voinut puhjeta
kukoistukseensa aivan erikoisen hyvänä kulttuurina, jolleivat ihmiset
olisi olleet niin tylsämielisiä ja niin kiihkeän innostuneita kaikkiin
mahdollisiin ja mahdottomiin tekniikan peltileluihin, mitä oli kätkössä
tulevaisuuden verhojen takana.
Ne heidän täytyi saada nähdä.
Heidän täytyi saada kaikki yhdellä
kertaa.
Sen sijaan että olisivat tehneet elämän siedettäväksi toinen
toisilleen ja tyytyneet elämän iloihin ja yksinkertaiseen selvyyteen.
Suoneet hiukan toisilleen, niinkuin sanotaan.
Nyt he sen sijaan purkivat itsestään
teknillisiä ulostuksia kasan toisensa perästä ja ihastelivat niitä
mahdottomasti.
Kestää luoja ties kuinka kauan, ennen kuin kaikki
moukansielut ovat ehtineet ihastua tuohon rojuun, ja sitten kuluu yhtä
kauan aikaa, kunnes he ovat kyllästyneet siihen ja tohtineet muuttua
uudelleen yksinkertaisiksi.
