Sydänvika kummittelee heikolla hetkellä elämän pimentävänä verhona.
85% ajasta elämä on onneksi normaalia, ja itsensä näkee ulkoapäin ja kaukaisena kuvitelmissaan; jos jotain tapahtuisi, olisi kuin hollywoodin 60-70-lukulainen stoalainen kivikasvo, joka jonkinlaisen kohtauksen saatuaan herää, kummastelee hetken missä on, nousee sairaalan sängystä, vetää rotsin niskaan, pistää tupakiksi ja lähtee oluelle hoitajien estellessä, ja joku huutaa Lääkäri!... Tehkää jotakin! ..E-ette ole kunnossa..!
- Olenhan, kato vaikka.. Lähdetkö mukaan, kisuli?
Tai sitten kittaamaan pirkka-olutta kotiin ja kattomaan länkkäreitä.
Ajatuksena oli äskettäin säästää rahaa ja ostaa pirkka-tuotteita. Se oli helvetinmoinen virhe kun siinä taas joutuu monen vuoden pirkka-boikotin jälkeen toteamaan että joo muistankin miksi tämä oli paskin halpismerkki.
Pirkka Hiuslakka; haisee vanhalle viinalle / erikeepperille / superliimalle. Silti; Ei tee hiuksille oikeastaan mitään, tai jättää ne vetiseksi, isoksi mytyksi, kuin syyssade. Pirkka hammastahna; Kirvelee jossain kitalaessa, jättää hampaisiin tahmean, kitkaisen pinnan. Ei sellaisen tutun liukkaan ja puhtaan.
Ei tässä mitään säästöä taaskaan tullut, vaan rotsiin tuli. Menen tänään ostamaan kalliimmat kamat.
Niko Nirvi, tai siis Nnirvi kirjoitti kolumnissaan elokuun Pelit-lehdessä;
Nuorena ja köyhänä aloitin päiväni kaurapuurolla, mikä on erinomaisen hyvä idea. Kaurapuuro on yhtä halpaa, täyttävää kuin terveellistäkin. Söin puuroa vuosikausia, kunnes koitti aamu, jolloin lusikka lopullisesti pysähtyi. Prosessi on jokseenkin sama pelisarjoissa. Jossain vaiheessa se vain lakkaa maistumasta, vaikka sarjan peleissä ei olisi vikaa. Kutsun sitä kaurapuuroefektiksi.
Totta. Kaikki ison budjetin nykypelit näyttävät ja kuulostavat samalta. Samat naamat, samanlaiset ääninäyttelijät, samanlainen kyllästyttävä mahtipontinen toimintasinfoniamusa, samat juonet, samat maneerit, samaa turvallista paskaa, kuin hollywoodin nykyelokuvatkin.............
............Yksi missä ei ole näkyvissä kaurapuuroefektiä, on teini-iästä hihaan tarttunut lapsellinen hollywood-halloween. Tällainen ihminen joka ei koskaan aikuistuessaan menettänyt sitä lapsenomaista puoltansa, jaksaa vuodesta toiseen innostua Nightmare Before Christmasista, mustista kynttilöistä, kurpitsoista ja kuivajään usvasta.. Kyllä kyllä, leikitään sitä Kekriä ihan tuolla kaupungin omissa tapahtumissa, mutta viikonloput on omistettu alkoholin ja goottilaisen amörikanmeiningin sekaisille pirskeille.
Oli muuten lyhin syksy miesmui.. nais.. johonkin muistiin. Jäin kaipaamaan pimeitä iltoja, masentavaa kuollutta lehtimössöä, kuraa, mustia kynttilöitä, mustaa nahkaa, kiiltävää mustaa asvalttia, aurinkolaseja, aivan kuin muutenkaan näkisi eteensä.. Sellaista kuin Poppy Z. Briten novelleissa muinoin, vaikkei ihan New Orleansin hautuumaita lähellä ollakaan. Suosittelen muuten lukemaan Poppya, jos kiinnostaa americana-gotiikka, new orleans, itsetehty sukupuolenvaihdos rikotulla pullolla, jne muuta söpöä.
Mutta että talvi, jääkautta kohti siis, onko rankoporot kasattu ja Zero haudassaan odottamassa?
..Heel to haunch on bended knees.......
.
.
.
.
.
.
Moi! Pirkka Hiuslakka, ettet koskaan enää näyttäisi entiseltäsi, nyt vesitettyyn hintaan vesitetyllä sisällöllä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti