maanantai 8. toukokuuta 2017

Epäilyttävä aines


Epäilyttävä aines.

Ne on vasenkätisiä, pitävät koirista.

Ne rakastavat suolakurkun makua ja katselevat telkusta ohjelmia missä julkkikset itkee. Ne itkevät mukana ja niillä on ruskeat silmät.
  Niskassa tai nilkassa niillä on pieni tatuointi. Ne alkavat hyräilemään lyhyesti kun kuljet niiden ohi kadulla. Ne katsovat sinua kauppajonossa pitkään ja kysyvästi, vaikka eivät tunne.
    Halvat ostokset ne maksavat aina hiluilla, enintään 50 sentin kolikoilla. Ne osaavat löytää ja laskea ne lompakkonsa uumenista tasarahaksi kahdessa sekunnissa.
    Jos jokin niiden elämässä menee pieleen, jokin ratkaisu tulee itsestään eteen. Ne hymyilevät epäilyttävän usein, yleensä ilman syytä.




 
 Niillä on ajokortti vaikka eivät omista autoa. Ne käyvät usein ulkomailla vaikka eivät tee sen kummoisempaa työtä, tai ovat työttömiä.
Ne askartelevat spinnereitä muttereista. Ne tietävät mikä on spinneri. Ne kantavat mukanaan banaanikoteloa, jonka sisällä on banaani välipalaksi. Ne syövät banaaneja välipalaksi. Banaaneja.
Ne istuvat bussissa ihmisten viereen, vaikka tyhjiä penkkirivejä olisi tarjolla. Ne istuvat usein melko eteen.
Ne puhuvat aina ihmisistä. Niillä on aina joku ihminen niiden kanssa, aikaisesta aamusta, iltamyöhään.




 
Ne juovat kamomillateetä. Ne käyvät bodypumpissa tai muussa vastaavassa.
Ne eivät tiedä mitään toisesta maailmansodasta, mutta ne tietävät intiakaupan mausteet ja tuotteet ulkoa, ja niiden tuoteselosteet.

Ne naksuttelevat sormiaan, eivätkä tiedä että se on vaarallista, eivätkä tiedä mikä saa sen äänen aikaiseksi. Ne eivät oikeastaan tiedä mitään miten maailma toimii, mutta tietävät kaiken siitä miten ihmisten kanssa tullaan täydellisesti toimeen.

"Tää on Italiasta".

 Ne pystyvät opiskelemaan, tekemään töitä, hoitamaan koiraa ja lasta samanaikaisesti, ja ovat silti aina pirteitä. Niillä on silitysrauta, ja ne silittää vaatteensa huolellisesti. Niillä on aikaa siihen, vaikka ei pitäisi olla.
Ne puhuvat suunnistuksesta, ja niillä on telkkari kiinni, vaikka samaan aikaan Valtteri Bottas olisi ruudulla voittamassa kisaa. Ne eivät tiedä kuka Bottas on.





Niitä on joka puolella ja ne saattavat huomata että olet normaali. Kuka tietää mitä silloin tapahtuu. Ehkä ne syövät sinut elävältä. Ne alkavat yhtäaikaa huutamaan ja osoittamaan sormella ja lähestyvät sinua.

Ehkä puolituttusi on sellainen.

Tarkkaile, ole valppaana. Opettele tuntomerkit jo nyt.
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti