perjantai 13. marraskuuta 2015

Tulisiko sieltä sitten mitään katsottavaa ihan oikeasti


TV:n katseluni on tosiaan vähentynyt viimeisen viiden vuoden aikana todella dramaattisesti. En voi käsittää miten vielä niinä vuosina digiboksini kiintolevy pullisteli mukamas tärkeitä dokumentteja ja sarjoja.. Tuliko silloin järkevämpää ohjelmaa?
Ottaen huomioon Ylen vaivihkaisen muuttumisen propagandakanavaksi, ja oman kriittisyyden kasvaminen, muistelisin että ehkäpä hyvinkin, kjeh..
Tallentavasta boksista pääsin vahingossa eroon ostamalla modernin laajakuva adhd-tv:n, jossa viritin tuli mukana. Erittäin hyvä sijoitus siinä mielessä..

En ole koskaan ajatuksen kanssa analysoinut nykytarjontaa..
Noh. Käydäänpä läpi vaikka ensi lauantain ohjelmisto neljältä ns. pääkanavalta.



Aamusta klo 15 asti, roskaa, tai liian aikaisin. Täällä saatana nukutaan:









Entäs iltaohjelmisto. Oletan että sinne on puskettu edes jotain pienintä pahaa. Ok..


Attenborough petti aikoinaan järjen ja tieteen puskemalla ilmastomuutospropagandaa, joten pitkin hampain täytyy uskaltautua katsomaan edes noita viattomampia aiheita, niissä on sellainen paska pohjavire kun tietää kuinka dementoitunut jätkästä on tullut vanhoilla päivillään.

Formula 1 on tietysti uskonto ja maailman paras saippuaooppera, mutta kukaan täysjärkinen ei maksa urheilusta jonka pitäisi olla ilmaista. Niinkuin kaiken huippu-urheilun. Saatanan rahastajat. Katson formulani aivan muista lähteistä, ja vieläpä livenä, vink vink. Attenborough saa oranssia, eli ehkä katson, mutta vain jos tietokoneeni menee jostain syystä maagisesti paskaksi. Eli aika iso ehkä.








Sieltä tulee näemmä putous ja pari muuta, eli "satiiria", mutta noiden nolojen,  poliittisesti korrektien pieruhuumorilta käryävien paskaläjien kanssa se on vähän sama kuin Lada 1200 1987 on "urheiluauto".






Pakko ottaa jokeriksi joskus yllättävä yle kooma, ja mainoskanavien sisaroksennukset.





Teemalta tärppäsi heti, vanha ranskalainen raina toimii aina, etenkin parin viinipullon kera. Ehkä katson, eli oranssia väriä, koska olettaisin että tuohon aikaan lauantaina on sen verran menofiilis ettei taida malttaa keskittyä.

Cosplayn SM:lle laitetaan myös oranssia. Niin paljon kuin aihe onkin lähellä sydäntä, niin tv:n kautta tuo nuorikkojen perseily tuottaa vain myötähäpeää. Livenä voisin mennä katsomaan.


Loppukanavat on turha käydä läpit. Pari jaksoa family guyta menee kyllä sivusilmällä, siinä taisi olla kaikki.


















Hajaantukaa, täällä ei ole enää mitään nähtävää.
























Mene helvettiiin.


























POIS!!!!!!!! blogimerkintä päättyi aikoja sitten.







































No okei.































Okei.







vain yksi.






tässä:















Ja pikku piltit luulevat kaiketi että kyseessä on jotain lasten piirrettyjä, tai japanialaista pornoa. Voi ei, pikku sielut. ei. ei kumpikaan. 

Enki Bilal. Sehän oli kuulemma lapsille suunnattua muumia. 


Estrogeeni... Se.. tietty tuoksu... Onko kukaan koskaan kuvannut sitä animaation keinoin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti