Origins of My Little Gestapo Dungeon

Tulevaisuus, 2000-luvun alun vuosikymmenet. Länsimainen sivistys on degeneroitunut mielisairaaksi tiedeuskonnoksi ja hysteeriseen pelkotilaan. Burnoutin partaalla tutisevat kolkot, sieluttomat, tyhjät ihmiskuoret tavoittelevat täydellisyyttä jumaliensa, lakikirjojensa ja säännöstöjensä edessä. Masennuslääkkeiden voimalla kohti jotain ylimaallista, unipillereiden avulla nukkumaan, piristeiden avulla ylös.
   Pahuus vaanii kaikkialla, rasistit, katupartiot, ilmastonmuutos eivät anna hetken rauhaa. Mielenterveysseuran auttava puhelin on pikavalinnalla odottamassa päivittäisiä soittoja. Tuohtumus, järkyttyminen, suuttumus, loukkaantuminen täytyy purkaa ja analysoida.

Kylmän, brutalistisen betonikompleksin käytävillä haisee formaldehydi ja uloste. Moderni kirkko. Sadat toimistohuoneet ovat täynnä virkamiehiä ja naisia naputtamassa tietokoneidensa näppäimistöjä, tekemättä oikeasti mitään; Monitorit ja koneet ovat kiinni. Huojuen, transsissa, he toistavat ääni käheänä virastomantroja. Robottimaiset kadotetut sielut harrastavat byrokrationismin uskonnollista riittiä näissä virastoluostarinsa virtsalta löyhkäävissä huoneissaan.
Näin oli joskus ollut tapana, ja tapa säilyi kulttuurillisena jäänteenä menneisyydestä, mutatoituneena uskonnoksi uhrilahjoineen ja sairaine riitteineen. Jonkinlainen yhdistelmä uhreja äiti gaian lepyttämiseksi, byrokraattisia mantroja, litanioita ja masennuslääkkeitä, miksattuna syvään kollektiiviseen hulluuteen ja joukkohysteriaan. 

Ulkona riehuvien ulkomaalaisjengien häly kantautui sisälle asti, ja sai virastomunkit kavahtamaan ja käpertymään hieman kumarampaan asentoon. Ylävartalon huojuminen nopeutui mutta mantra vaihtui virastojargonista itsepuolustelun evankeliumiin; "olenoikeassa-olenoikeassa,rikkausjavoimavara-rikkausjavoimavara,maailmankylä-maailmankylä,kaikkionhyvin-kaikkionhyvin-olenoikeassa-olenoikeassa,rikkausja..."

.

.

.

Jossain katutason porttikongin varjoissa tilannetta mietti sankarimme Feyris Nyannyan. Ohi juokseva afrikkalaisjengi ei häntä huomannut. Hän oli tottunut elämään kuin rotta, lymyillen milloin missäkin kellarissa. Kuin aave, näkymätön. Ei hän ollut pelkuri, hän vain aikoi säilyä hengissä.

- Sillä riskillä että kuulostaisinkin vanhan toimintaelokuvan tähdeltä.. tämä kaupunki on sairas. Minun täytyy puhdistaa se. Täällä näyttää olevan kolmenlaisia ihmisiä. Ensimmäiset niistä ovat sieluttomia yhteiskunnan tuhoajia, massamurhaajia. Toiset hirviömäisiä elukoita, myös massamurhaajia. Kolmansien, viattomien takia, minun täytyy ryhtyä toimenpiteisiin. Kahta ensimmäistä ryhmää en näe ihmisinä. He ovat hengettömiä esineitä. En ole mielestäni psykopaatti tai hullu. Tämä yhteiskunta on, he ovat. Tarvitsen oluen.

Feyris viskasi mahorkkansa märkään asvalttiin ja jatkoi matkaansa turva-alueen pubiin. Se oli tyhjä, tyhjentynyt hitaasti jo muutamia viikkoja sitä mukaa kun vakioasiakkaita oli jäänyt ulkomaalaisjengien kynsiin.

   Kolikko strippiautomaattiin, ja hologrammi aloitti tanssinsa, jonkinlaisen kömpelön kabareepastissin tahdissa.

-  Arvaappa mitä, tyttönen.. Aion puhdistaa tämän kaupungin, Feyris tokaisi hologrammille.
- Privaattiloosin puhdistaminen, kysy henkilökunnalta! Jos haluat privaatin tai sylitanssin, lisää poletteja, lisää poletteja!! Ihanaa!, vastasi hologrammi PA-laitteista.
- Taidat olla fiksuin tapaus kilometrin säteellä..
- Ihanaa!
- Mitä mieltä olet sisällissodasta?
- Ihanaa!
- Mitä mieltä olet jos vain tappaisin itseni?
- Ihanaa!
- Mitä jos vain listisin jokaikisen noista loisista ja elukoista?
- TuplaIhanaa! Lisää poletteja!
- Ota siitä..

 Feyris lisäsi muutaman poletin, poistui, ja jätti hologrammin tanssimaan yksin hämärään, kuin aaveen sivistyksen haudalle.

Vielä oven sulkeutuessa, hänen takaansa kuului

- "Ihanaa!"

Hän raahusti takaisin kellariinsa parin korttelin päähän. Uusi viskipullo täytyi avata. Feyris oli kerran löytänyt lavallisen kalliita viskejä hylätyn, ryöstetyn Alkon varastosta. -Tämä kaikki kuulostaa sittenkin kuin vanhalta toimintaelokuvalta, sankarimme naurahti itsekseen.

.

.

.