...jolloin tuo irvokkaasti paisunut, suonikas ja paksu julkinen sektori työntyi hitaasti yksityishenkilön elämään sykkivänä, limaisena lonkerona.
Se liikkui hitaasti edestakaisin, tuhoten tieltään kaiken viattomuuden ja energian. Mikään ei ollut enää henkilökohtaista, yksityishenkilö revittiin auki.
Yksityishenkilö puri tyynyä ja yritti sietää kipua, ja ainut tukahtunut tuskainen ulvahdus kuristui sekin lopulta julkisen sektorin puristukseen.
Sektori paisui paisumistaan lopulta laueten äänekkäästi murahdellen, pumpaten ulos valtavan määrän lomakkeita, lupa-anomuksia ja hakemuksia. Oli vain hiljaisuus ja koneellisen ilmastoinnin purkitettu, virasto-orgastinen toimistolöyhkä. Yksityishenkilö jäi makaamaan itkien ja voipuneena lattialle.
Julkinen sektori veti housut takaisin jalkaansa, taputti yksityishenkilöä takamukselle ja hymyili, kuiskaten korvaan vielä sanat: liberalismi on vapautta ali-ihmisille.
Ja niin kiimainen, nälkäinen katse etsi uutta uhria. Oli eräitä jotka vapaaehtoisesti halusivat antautua vallankäytön uhreiksi.
Mutta se on jo toinen tarina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti