...Nukuin pommiin enkä tehnyt tarvittavaa kurssinmuutosta. Heräsin kyllä ajoissa ennen aikaikkunan umpeutumista, mutta katsoin kelloa ja jatkoin unia. En välittänyt.
Alus sinkoutui planeettaa ohittaessaan jonnekin kartoittamattomalle alueelle järjettömällä nopeudella. Painovoimalinko.En tiedä missä täsmälleen ottaen olen. Ajoainetta ei ole tarpeeksi tilanteeseen reagoimiseen. Konehuoneessa on jonkinlainen hätävara-aineen vapautuslaite, mutten ymmärrä miten se toimii, olen vain kuski. Manuaali saattaa olla jossakin.
Vanhoissa futurismielokuvissa selitettiin yksityiskohtaisesti mielikuvituksellisia satupropulsiojärjestelmiä. En ymmärtänyt niistä mitään.
Omasta aluksestanikin osaan avata oven ja ajaa. Loput jätän firman mekaanikoille. Ei ole minun hommaani.
Olen kaukana. Nyt olen todella yksin.
Se on kai sama miten täältä lähdemme. Olkoon tämä hautani. Ruumiini ajelehtii ikuisesti. Haudattuna tyhjyyteen ja melankoliaan tässä suuressa arkussa.
...Todellisuus hajoaa. Olenko kotona taas. Näen vain irrallisia esineitä ympärilläni, en enää saa punottua ajatuksiani tai tätä maailmaa yhteen. Muistot hajoavat, katoavat, käsitteet, asiat menettävät merkityksensä, on vain näköaisti...
Kuuluu jonkinlaista matalaa jylinää. Haistan pistävän, puhtaan etanolin mutten paikallista sen lähdettä..
Muistan ottaneeni vaatehuoneeseeni alivuokralaisen. Ajatuskin sellaisesta on hupsu. Eihän siellä mahdu asumaan. Kaikkihan erottavat muiston ja mielikuvituksen. Tämä oli muisto.
Illalla huoneesta kuului koputus. En uskalla avata ovea. Pelkään kaiken hajoavan, mieleni, ja todellisuuden. Pelkään katsoa peiliin. Pelkään mitä sieltä katsoo takaisin. Peitin asuntoni peilit. Pelkään niin kovasti.
...Heräsin. Tai nukahdin. Tai en herännyt. En tiedä näinkö unta. En ymmärrä enää.
Ajelehdin. Avioniikka pimeänä. Sammutin moottorit. Järkevintä olisi käyttää loput ajoaineet aluksen pysäytykseen mutta... antaa ajelehtia.. kauas.. toiseen aikaan ja paikkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti