Kaikki viime vuosina hankkimani sähkölaitteet löyhkäävät enemmän tai vähemmän sähköpalolle. Tehosekoitin, partakone, jne. Tuntuu kuin saisin syövän jo lennossa digimaailmaan.
HD-televisiot digiyhteyksineen eivät näytä armollista kotoisaa lumisadetta, vaan kylmän sinistä bluussia, tai terävää, korvia vihlovaa räsähtelyä ja pikseliklustereita.
Puristuin sikiöasentoon ojaan välttääkseni linkkitornien äkillistä tykkitulta enkä koskaan hankkinut wifiä, hifiä tai scifiä, vaan puristan perseellä vielä menemään vanhalla nokiallani-- voin ottaa sillä kolme pikselimössöistä valokuvaa muistoksi. Vuoden päästä en koskaan tunnista naamoja, vain pikseleillä on html-värikoodit, psst, näin kertoo ilmainen kuvanmuokkausohjelmani. Poistan kuvat sitä mukaa kun naamat ja sijainnit unohtuvat. Kolme ikuista toivetta, kolme kuvaa, ei mitään pysyvää. Silti en tiedä kumpi kuumottaa korviani enemmän, kännykkäni säteily vai häpeä naapurin 1000€:n Samsung ZXY-Brainraper Überrobota 8G:n vierellä.
En suunnistanut toiselle puolelle suomea navigaattorilla, vain pelkällä kartalla. Koska karttojen tutkiminen on elämäni.
Valokuvat imeytyvät bittiavaruuden laitamilla pyörivään mustaan aukkoon, jonka tapahtumahorisontista kurkistaa naapurin teinin selfie. Aukko yritettiin tukkia peukutuspeukalolla, mutta sille kävi kuin arskalle terminator II:n lopussa.
Olen kuin susi kahlittuna palomuurin taakse ja yksikään ulvahdus ei läpäise portteja. Telemetria kaatunut. Recall pending. Älä istu ikkunan lähellä, ne näkevät sinut. Vuoraa ikkunasi foliolla.
Pakenin tätä kaikkea pesukoneeseeni, joka on juuri siltä 90-luvun vuodelta, siitä pienestä marginaalista, se time window, jolloin pesukoneet eivät enää näyttäneet suurilta kierrätyskeskuksen juutalaisuuneilta, mutta juuri niin vanha ettei siihen ole ohjelmoitu self-destruct sequencea 300 pesukerran jälkeen. Esteettisesti kuin siro ja silmää hivelevä nykykone, mutta täysin mekaaninen ja luotettava. Se on ainut pakopaikkani.
Pyörin siellä useasti sukkieni kanssa ja matkustan poistoletkun tajunnanvirtaa pitkin vedenpuhdistamoon jossa tapaan herrani Analogiajeesuksen joka siunaa minulle kemikaaliunen jossain lähivesien pohjamudissa.
...uısıɐןɐsöןʎ soןn ɐظ ıɹädɯʎ putoan analoogiseen alkutilaani, olen taas omieni joukossa. Tämä ei ole viimeinen merkintä, tämä on uusi alku.
Jostain tulvahtaa aisteille lehmänpaska. Se ei haise, se tuoksuu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti