(1931)
"Mutta kun nuori tyttö tulee tähän kaupunkiin, niin asia on hiukan toinen. Hän tulee pienistä oloista suureen maailmaan, kaupunkiin, joka on maailman vapain!
No niin. He tulevat, ja he lähtevät hiukan huvittelemaan. He menevät huvipaikkoihin ja saavat kavaljeerikseen jonkun tummaihoisen egyptiläisen, kreikkalaisen tai neekerin, jonka eksoottisuus on jotakin erikoista.
Tytön romanttlisissä aivoissa syttyy mielikuvia. Hän arvelee, että kotoiset tyttötoverit ovat vihreitä kateudesta, kun hän joskus kertoo näille seikkailuistaan Pariisissa, ja se ratkaisee monesti asian. Nämä neekerit ja arabialaiset ja muut tekevät pohjolan tyttöihin voimakkaan vaikutuksen, he ovat näiden mielestä kotimaansa prinssejä ja rikkaiden poikia, vaikka sellaisia ei täällä tosiasiassa ole — ainakaan ei huvipaikoissa ja ravintoloissa.
Mehän tunnemme tuon ajatuksen. Kun olemme tekemisissä ihmisten kanssa omassa maassamme, arvostelemme perin tarkoin, kenen kanssa seurustelemme, mutta kun joudumme tekemisiin ulkomaalaisen kanssa, tuntuu kaikki kunnia olevan meidän puolellamme ja me ikäänkuin emme osaa kylliksi olla heidän mieliksensä.
Me unohdamme tyystin, että nämä samat ulkomaalaiset, voivat olla kotimaansa pohjasakkaa, he voivat olla henkilöitä, joiden jalkain alla maa on alkanut polttaa, ja he ovat siirtyneet sinne, missä kukaan ei kysy, mitä he ovat ennen tehneet. He ovat ulkolaisia, originelleja — se riittää. Ja niinpä meikäläinen tyttö Pariisissa viehättyy johonkin tummapintaiseen poikaan, joka on juuri sitä varten näissä huvipaikoissa. Ja koska kerran tyttö on täysin vapaa ja saa tehdä, mitä tahtoo, niin hän rakentelee pikku suhteen tähän eksoottiseen herrasmieheen.
Ystävä, sanotaan sitä ranskaksi. Mutta sellaista ystävyyttä ei tavallisesti ole meillä kotona. Se voi merkitä sitä, että he ajanoloon vuokraavat jostakin pienen huoneen, jonka jälkeen miehen ystävätär saa ruveta käymään työssä. Jos eksoottinen herrasmies on kohtelias, niin hän käy etsimässä työpaikan, josta tyttö saa alaansa kuuluvaa työtä, koristemaalausta, kirjailua tai muuta sellaista.
Mutta sitten hän pysyttelee kotona ja antaa ystävättärensä työskennellä kymmenen, kaksitoista, jopa neljätoistakin tuntia päivässä, jotta he molemmat voisivat tulla toimeen. — Tällainen olisi meistä luonnotonta. Meillä tekevät miehet sen työn, jonka varsinaisesti katsotaan elättävän perheen.
Itämainen ja neekerikäsitys on toisenlainen. Siellä nainen saa varsinaisesti tehdä kaiken työn, ja mies on olemassa muita harrastuksia varten. — Tyttö tekee työtä ja toivoo parasta. Hän toivoo, että mies hankkisi itsekin itselleen työpaikan — mikä ei ole tarkoituskaan — ja menisi hänen kanssansa avioliittoon. Voipa olla, että hän tuntee valloittaneensa puoli maailmaa, kun hän vapaa-aikanaan iltamyöhällä voi kävellä kavaljeerinsa kanssa suurilla bulevardeilla.
Ajatelkaamme, että tämä sama tyttö oli kotona sivistynyt ihminen, voipa olla hemmoteltukin. Ajatelkaamme lisäksi, että hänen vanhemmillansa on varoja. Siinä tapauksessa tulee kavaljeerille joksikin aikaa hyvät oltavat. Tyttö kirjoittaa kotiin, pyytää rahaa ja saa sitä. — Sillä välin odotetaan, kunnes Egyptissä tai Arabiassa päättyisi se perintöriitajutlu, joka siellä muka on vireillä kavaljeerin ja muun suvun kesken — sillä jutullahan on huiputettu niin monta arvostelukykyistäkin kansalaista, saati sitten nuorta tyttöhupakkoa.
— Vihdoin selviää tytölle, että avioliitosta ei tule mitään. Hän havaitsee miehen olevan toista kansakuntaa, huomaa puheiden tulevista rikkauksista olevan pötyä ja käsittää, että hän ei voi ottaa miestä mukaansa kotimaahankaan.
Vihdoin saapuu kotimaasta isä tai veli katsomaan, missä on vika. He voivat löytää tyttärensä tai sisarensa — jos löytävät - sairaalasta tai jostakin Pariisin esikaupungista viheliäisessä ullakkokamarissa, jossa hän koettaa elättää itseään ja lastansa.
Mies on tietysti mennyt silloin, kun nainen ei enää jaksanut elättää häntä. Tähän kaupunkiin tulee yhä uusia ja uusia tyttöjä, jotka haluavat eksoottista tuttavuutta. Ei sellaisilla miehillä ole tässä kaupungissa mitään hätää. Heillä on ystävättäriä aivan tarpeeksi, ja niin kauan kuin ystävättäriä riittää, riittää myöskin toimeentuloa.
Ja kaiketi he ovat oppineet tietämään, että joku pitää myöskin huolen hylätystä ystävättärestä. Jos ei ole ketään joka välittäisi, niin onhan tilaa — Seinessä....
Pariisi on suuri ja loistelias maailmankaupunki. Moni perhonen on polttanut siipensä sen kaarilampuissa, jotka houkuttelevasti loistavat yöaikaan. Erikoisesti pohjolan lapset heittäytyvät täällä huvittelun pyörteisiin, jotta heidän käsistään ei livahtaisi hetkistäkään siitä nautittavasta elämästä mitä täällä on tarjona. — On vaarallista ottaa Pariisia vakavasti.
On vaarallista ottaa vakavasti niitä kohteliaisuuksia, joita täällä saa kuulla. On vaarallista antaa sileän, kiiltävän pinnan huumata itsensä, sillä sen pinnan alla ovat vaaralliset kurimukset, jotka ovat nielleet niin monta."
