Taistelu > Sota

Taistelu...

En käsitä miksi media ryöpyttää yllemme tarinoita traumatisoituneista sotilaista, syndroomista ja sodan kauhuista. Okei ymmärrän että lehdet ovat pullollaan pasifistisia viherhippiäisiä, ja ymmärrän että sotaan voi joutua heikkohermoisia häviäjiä, ja sota on ns väärin, ja paha, mutta kun se alkaa tai siihen on lähtenyt mukaan, silloin ei enää kitistä ja itketä aiheesta, silloin taistellaan ja nautitaan siitä. 

Tappaminen työnä tai armeijassa sodassa, antaa tekosyyn tappaa - tappaminen nakkikioskijonossa on väärin. Se on kiehtovaa miten saamme luvan kanssa taistelussa tappaa viattomia miehiä, mutta siviilissä emme saa tappaa omin lupinemme tappajia, pedofiilejä, rikollisia.

Takaisin taisteluun..

Miten minä selittäisin tämän, en ole käynyt paljon kouluja, ainoat opintoni kauan sitten liittyvät musiikkiin, joten ilmaisuni jää aina hieman puolitiehen.
Taistelu ei ole "kauheaa", taistelu on kauhean upeaa. Sota on kauheaa kautta historian, se kaikki yhteiskunnan mobilisaatio, lasten kyyneleet, evakot, siviilien kammottava turvattomuuden tunne ja syvä pelko.

Mutta taisteluun - Siihen jää koukkuun, sitä jää kaipaamaan. Alkukantainen, syvä vietti saalistaa. Suolenpätkien näkeminen aiheuttaa aina tutun 'hyi helvetti, aika komia osuma, hahah!'- hymähdyksen. Samaan aikaan nautit siitä ja inhoat sitä. Se on maailman paras tunne. Se suuri pelko, vitutus, kaaos ja nautinto joka kietoutuu yhdeksi saalistajan vietiksi.
Alkukantainen fiilis, kuin esi-isäsi ihmiskunnan alkuhämärästä olisivat kanssasi. Hirvittävän kummallinen ovelan saalistajan vietti, kuin olisit aineissa (josta en tiedä mitään, en ole kokeillut), ja välillä katselisit tilannetta ja itseäsi ulkoapäin.

Joillekin se on hyvin helppoa.. Se ettet saa antaa sen vaikuttaa. Hiljaisena hetkenä kudot kuoresi todella vahvaksi ettet käy ajattelemaan kenet juuri tapoit tai miksi tuttavasi kuoli etkä sinä. Minkäänlaista syyllisyyttä ei saa tuntea. Ei eloonjäämisestä, ei tappamisesta.

Muistan videon jossa jenkkiläinen apachekuski hihkuu ja nauttii ampuessaan kasan rättipäitä. Hirveä mediakohu ja itkentä tästä 'pahasta mielipuolesta'.

Hei läskipää!!!! Hän teki vain työtänsä. Työstä pitää nauttia. Pitäisikö noita kasvottomia maalitauluja tähtäimessä surra? Hiljainen hetki? Kukkia viereen ja kolikot silmille? Haistakaa paska. Kuolemalle täytyy nauraa, siitä täytyy nauttia. Ja kun homma on ohi, pääset kotiin juomaan lavan kaljaa, runkkaamaan ja pelailemaan sotasimulaatioita.
Saatanan hipit ja viherpiipertäjät, ette ymmärrä vaikka miten selittäisin. Se täytyy kokea. Se on kuin vanhemmaksi tuleminen, sähköshokit, lentäminen, nälkiintyminen, pettäminen, petetyksi tuleminen, kunnon kännirännin vetäminen. Niitä ei pysty kuvailemaan, ne täytyy elää, sitten vasta ymmärtää niiden pelon ja ihanuuden.

Tappamasi ihmiset eivät ole ihmisiä, poikia, isejä, äitejä, veljiä, ne ovat vain vitun maalitauluja. Kasvottomia maalitauluja.

Se on taistelun psykologia. Itse Sodan vääryydestä voidaan vatvoa ja itkeä kuselta haiseviin lakanoihin kääriytyneiden filosofien ja pasifistien toimesta - mutta taistelu on ihanaa. Tappaminen on väärin - mutta taistelu on kunniaa ja loistoa. Adrenaliininarkoosi.

Pitäkää kukkahattunne ja vitun john lennoninne, tekopyhä paskanjauhanta siirtyy sivuun siinä vaiheessa kun lähdet mukaan taisteluun. Me ihmiset olemme kaikki samanlaisia, et voi valehdella minulle pätkääkään että vihaisit taistelua aseistakieltäytyjähomo. Sotaa saa vihata, taistelua et pysty vihaamaan. Ihmisyys on enimmäkseen aina vakio; Siinä missä et voi valehdella ettet tutkisi ruumiinaukkojesi tuotoksia, et voi(si) niinikään valehdella myöskään taistelun huumasta ja kaipuusta.

Taistelkaa ja nauttikaa jos ja kun kohtalo sen lähivuosina päällenne tuo. Se on useimmille ensimmäinen ja viimeinen mahdollisuus.

Jos venäjällä, natolla, ja sählämeillä pelottelu on vain median luoma kansan alistamiskeino, olen hyvin pettynyt. Jos en saa kaipaamaani elämäni aikana, kiroan median syvimpään helvettiin. Minä kun niin odotan saadakseni kokea sen huuman taas kerran. En halua pettyä.

♥♥♥:lla
- Feyris. ...over and out