Mikä sen saa toimimaan

Toisinaan tässä ihmiselukka ihmettelee miksei enemmistöä kiinnosta totuuden etsintä, vaan he nielevät kaiken sellaisenaan. Niinkuin että; "ai näinkö se on. Jaaa! jännä homma kyllä. Kaikkea sitä oppii"

Vähemmistöön kuuluminen hämmentää, aina.

Tulipa vain mieleen.

Sitä kun jo pienenä purki radio-ohjattavan jotta näki miten se toimii. Lelu oli paskana mutta tuli todettua että "MINÄ YMMÄRRÄN!" Se tunne.. SE TUNNE!! Se voitti ehjällä lelulla leikkimisen. Auton osiin ja niiden funktioihin, yhteistyöhön ja mekanismeihin täytyi perehtyä, takertua ja se vasta leikkiä olikin. Koko makrokosmos venyi ja paukkui pienen lapsen tajunnan edessä..

Naapurin skidit katsoivat että miksi se nyt noin teki... sekopää.. Hajottaa nyt ihan hyvä Nikko.

Vähän myöhemmin täytyi tietokonepeleissä yrittää murtaa ja nujertaa se kokemus, konstruktio, ja kurkata kulissien taa.

Kautta pelihistorian, pelihahmoa pyydetään tekemään jotakin suurta jonkin typerän suuren juonen takia joka on täysin mitätön ja johon et voi samaistua koska pelikehittäjä etenkin muinoin oli nörtti jolla ei ollut draaman tajua, mielikuvitusta, mutta älliä ja halua tehdä geneerinen peli.

Ne surullisen kuuluisat suuret juonet..
Laitetaan ne kaikki saman prässin alle;

Sanotaan nyt vaikka klassisesti ajatellen tapa lohikäärme ja pelasta prinsessa.

Vitut. Alusta asti, olen joka pelissä kuvainnollisesti raiskannut prinsessan, syöttänyt huoran paloina loharille ja nauranut räkäisesti kun pelin ennalta ohjelmoidut responssit hämmentyvät. "Eihän kukaan niin kumminkaan tekisi", on ohjelmointiguru miettinyt.

Nykypeleissä meininki on ilahduttavasti aivan toinen, muutkin ovat tajunneet että harva haluaa olla hyvis.

Käsi ylös joka varasti ja salamurhasi tiensä läpi Skyrimin..

Jossain vaiheessa tietokonepelin historiaa oli vihdoin annettu lupa rikkoa se pyhä elokuvamainen kiiltokuvajuoni.

Mutta taas kerran, petyt.. näet vain pelkän lelun, sen radio-ohjattavan edessäsi, ja haluat rikkoa tuon pyhän lupauksen pahuudesta. 'Ai saan ihan luvan kanssa pilkkoa huoran ja syöttää sen loharille? Mälsää.. No käyhän se nyt aluksi, mutta sen jälkeen katsotaan mistä sinut on oikeasti tehty, oi suuri Hypetetty uutuuspeli.. et usko mihin pystyn..'

Silloin alkaa itse salamurhakultin tuhoaminen, Skyrimin maailman tuhoaminen, koko pelimekaniikan tuhoaminen konsolikäskyjen avulla. Miten SE TOIMII!!!!??? mitä tämä käsky tekee?!?! Luon kartalle sata lohikäärmettä pinkeissä trikoissa paloittelemaan ne prinsessat itse, sadat pelihahmot murhaamaan toisensa massiivisessa armageddonissa, jonka jälkeen poistan pelin suht tyydyttyneenä.

Yhteiskuntaan suhtaudun samalla tavoin. En usko pätkääkään mitä sanotte, jotain on aina pinnan alla joka saa sen toimimaan. Sen tutkiminen ja intuitiivinen säteily lähteestä itsestään.. Kuin tekisi ötökälle ruumiinavausta.
Esimerkiksi ette te nyt helvetti tosissaan voi poliitikon paskanaamat uskotella kansalle että aktinne on kuin leppäkerttu, suloinen täplikäs pikku veijari. Lennä lennä, lorujen kerttu. Saa hymyn lasten kasvoille. Maalataanpa muutama kivi leppäkertuksi tuohon puutarhaan jne. Ei se voi olla niin simppeliä.

Niin! Paskanmarjat!!!

Kerttu tuhannen silpuksi kirurgisen tarkasti kerros kerrokselta ja nautitaan siitä mitä sieltä paljastuu! SIIVET IRTI, LEPPIS!!!!

....ja näyttäkää ne stasipaperinne, oho, mitä löytyykään..

Ps. Ensimmäinen Elder Scrolls jota digikivikaudella kokeilin oli Arenan demo.. Voin sanoa fiilisten olleen että voi kun tämä toimisi niinkuin se haluaisi, kuola valui, onko tämä edes todellista..... tästä voisi olla johonkin mutta kun bugittaa, tökkii ja mikään ei toimi intuitiivisesti.. Vuosia myöhemmin tuli Morrowind. Loppu on historiaa.

Olen sitä sukupolvea että jyrkkä ei moninpeleille tässä genressä, vaan käyttäkää nekin resurssit hyvään yksinpeliin ja yksityiskohtaisen, todellisen tuntuisen maailman luomiseen.
Ei kaikkia kiinnosta ihmiset, ihmiset IHMISET, interaktio ja loputon grindaaminen luolastoissa ja... huoh.. ju nou.. sättääminen, mölinä, ihmiset.. ihmiset...

Arjen jälkeen, haluan olla yksin, paeta ihmisiä, toiseen todellisuuteen, aikaan, paikkaan.
Sitä varten pelit ovat olemassa. Jos haluan ihmisiä siinä tilanteessa, pelaan jonkun kanssa tätä yksinpeliä ja juttelen ja nautin hänen kanssaan kokemuksesta.

Pppps... tämä syksyn viileys.. Kuinka se saa romantiikan, ajatuksen lentämään... En haluaisi sittenkään koskaan ns thaikkuihin, siellä ei ajatus kulkisi.

Tai no jos menisi enintään juomaan kaljaa ja huoriin.. kummallisiin.. sirkushuoriin..

Tai mitä sitä turhaan antamaan ihmisille mitä he tarvitsevat ja eivät tarvitse. Vain päänsäryn, lompakon kivun, ja 'kokemuksien' vuoksi.

Kokemukset. Yliarvostettuja. Kun olet oikeassa elämässä tuijottanut kuolemaa silmiin, rajalla, tajuat ikkunasta ulos katsoessasi kuinka kaunista on luonto. Kaikki tämä tässä, nyt.
Se vanha kyllästyttävä pihasi on yhtäkkiä maailman kaunein paikka. Haluaisit elää, vielä hetken, vain että saisit katsella kuinka kaunista täällä on ja kuinka helllllllvetin hienoa on yksinkertaisimmatkin asiat. Anna minulle edes pari kuukautta, mietit. Neljä päivää.. Edes jotakin.

Sen jälkeen en minä ainakaan tarvitse enää ties kuinka monetta lomamatkaa tai iänikuisia "kokemuksia".

Työelämäkin. Minkä helvetin perässä te pahimmat oravanpyöräläiset juoksette läpi koko elämän, vain todeten vanhuksena että voihan helvetti, meni sitten 3/4 elämästä hukkaan. Jos ette saa kunnon pitkiä lomia vuodessa niin ottakaa lopputili, huorat, tai elämä syöttää teidät paloina lohikäärmeelle.

Siinä se elämä on edessäsi, ei se ole mikään kilpailu. Mene metsään, rannalle, nuotiolle kokkaamaan hernekeittoa syystuulessa niin tajuat elämästä kaiken tarvittavan. Seuraavassa elämässä voit kokeilla sitten tosissaan ja yrittää jotain, ota tämä vaikka lomaillen ja pidä hauskaa. Kuolema on vain uuden alku.

Näiden ajatusten jälkeen maistuu mansikkatee ja Konata.

- Miksi helvetin saarnaajaksi se yhtäkkiä muuttui, kuka sinusta teki paavin kertomaan muille miten elää, saatanan mitäänsanomaton paskanj--

- TURPA KIINNIIIIii!!!11111 Ja ai perkele MINÄ VIHAAN LAILA KINNUSTA. SAATANA.