...Yksinäiset, pitkät tähtimatkat ovat hirvittävän tylsiä. Planeettainväliset lennot vielä siedän.
Kuntoilu, pelit, masturbointi, musiikki, taide, fiktio, nukkuminen, syöminen, paskominen. Muutaman vuoden hirvittävä vankila. Ihmiskontakti.. Se tärkein puuttuu. Kirjoittaminen ja itsetutkiskelu tuntuu antavan toivoa. Sitä ne työhaastattelussakin painottivat.
...Löysin alkoholin viime viikolla. Olen lojunut päivätolkulla vain katsellen muinaisia elokuvia, litkien mallasta. En ymmärrä puoliakaan mistä he puhuvat. Tarvitsisin antropologin selittämään joka hetki mitä helvettiä tapahtuu.
Pidän eniten futurismista. Niistä typeristä sädepyssyistä, syväjäädytyksistä ja lapsellisista avaruuslaivoista. En voi käsittää miten muinainen kansa katseli tuota roskaa ihaillen ja palvoen. Lentäviä autoja, robotteja, 'hyperavaruus'. Voi jeesus... Mikä helvetin hyperavaruus.. Itken ja nauran, kuin lastenohjelmia.
...Sain käsiini ohjelmiston jolla huijata ajopiirturia. Testasin sitä eilen. Surffasin aluksellani erään planeetan renkaita. Tiedän että se on kiellettyä ja hyvin vaarallista. Peruutuskamerassa näkyi suunnattomia kristallipatsaita, jonkinlaisia jättöpyörteitä. Tutka pimeänä. Se riskin tunne sai vereni kiehumaan.. Melkein parempaa kuin jatkuvan alkoholihuuman koomainen euforia.
Luin joskus surffauksesta. Kirja oli jostain 1900-luvulta. Näkisinpä joskus meren niin kokeilisin itsekin.
Kaukaiset ajat ja paikat. Kaipuu jonnekin.. Ollapa maanviljelijä joskus 2000-luvulla. Oma tila, kotieläimet, pellot, metsät, ehkäpä rantaa. Helppoa ja yksinkertaista elämää, ei huolia. Aah..
Toisaalta fiktiota lukemalla menneisyydestä saa hyvin romantisoidun kuvan. En usko heidän asiansa olleen sen paremmin, samanlaisia hekin olivat, vain ihmisiä. Samat tunteet, käsitykset, unelmat, muttei nykyjärjestelmää tai byrokratiaa. Ja niiden sodat, taudit. Niin, en ymmärrä miten 2000-luvun ihminen jaksoi kantaa ja kestää ne taudit ja keskiaikaiset hoitomenetelmät. Puoskarointia, harhaluuloja, syöpiä kuin kulkutauteja.
Halusin pienenä arkeologiksi.
...Tullin partioalus herätti kesken unien. Alukseni oli kauko-ohjattu hetkeksi erään planeetan kiertoradalle. Skannasivat lastin, ilman radiokontaktia kuten aina.
...Luin satoja vuosia vanhaa merikirjallisuutta ja kuinka niissä hoidettiin vastaavat asiat kasvotusten. Voi kuinka romanttista olisi elää niitä aikoja. Käveltäisiin lastiruuma läpi ja juteltaisiin mukavia ja vaihdettaisiin kuulumisia, lastia tarkastaen, hyvin virallisissa merkeissä tietenkin, mutta ne pienet eleet ja lämmin henki... Suurta merenkävijöiden välistä sielujen ystävyyttä. Lopuksi käteltäisiin vielä kerran.
Hyvä Jumala. Kättely. Maksaisin vuoden palkkani yhdestä lujasta, jämptistä kättelystä.
Vihaan tähtiä, vihaan avaruutta, vihaan työtäni, vihaan nykyaikaa, vihaan yksinäisyyttä. Asiat voisivat olla paremmin. Minulla on kaipaus vain aikoihin ja paikkoihin joita en koskaan ole elänyt.
Astronomia ei aja ihmistä ylemmälle tasolle. Ei totuutta, ei jumalaa, täällä ei ole mitään löydettävää. Pelkkä yksinäisyys ja pohjaton suru. Uteliaisuus on kirous. Emme kuulu tänne.
Kyyneleet vääristävät näkökenttäni ja avaruus näyttää vain mustalta, vailla tähtiä. Vailla elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti