lauantai 12. joulukuuta 2015

Vihdoinkin, Breivikin manifestin kimpussa





Sen sijaan että olisin tuohtunut, ihmetellyt ja tuominnut herr Breivikin heti tempauksensa jälkeen, suhtauduinkin täysin neutraalisti.
   Koska valtamediaan ja muihin pumpuliaivoisiin vouhottajiin ei ole luottamista, halusin muodostaa oman käsitykseni jätkästä.



Sinänsä ei alunperin pätkääkään kiinnostanut koko aihe ja ihminen koska itse kävin läpi juuri suurta elämänmuutosta ja omia taisteluitani elämän saralla, joten nyt vasta myöhässä olen plärännyt läpi Breivikin 1518-sivuista manifestia.




Ja mitäpä tuosta muutama sata sivua äkkiseltään selaillessa jää käteen. Täsmälleen samaa nuivailua kuin mikä tahansa blogi tuossa oikealla olevassa blogilistassani. Breivikin erottaa näemmä perusnuivasta vain asioiden hieman pidemmälle vienti.



Jopa Raamatun mooseksen kirjat jää kakkoseksi kun Anders alkaa kuvailemaan konservatiivisen vallankumouksen univormuja, kunniamerkkejä ja protokollaa... Hemmetin syvää kamaa. Siinä jää vähän suu auki katselemaan kokonaisuutta. Kuin katselisi Sfinksiä tai natsien rakennussaavutuksia. Koko mytologia, paneutuminen, kokonaisuus, rakenne, sydämellä leivottu. Deus vult!


Komiata meininkiä omalla sarallaan. Niinkuin puna-armeijan sotakoneistokin. Ihailtavaa. Kuin 20 vuotta yhdessä soittanut tiukka bändi. Kuin tekniikkansa täydelliseksi hionut taiteilija. Tuota kirjaa voi katsoa mukavan autistisesti ulkoapäin ihan vain teoksena. Sisällöstä en mainitse muuta kuin että perusnuivailua and then some potenssiin 5.



Päällisin päin selattu läpi, seuraava vaihe on tarkempi tutustuminen ja analysointi.

Manifestit on jänniä. ai ai! En ymmärrä miten tuo eroaa kenen tahansa historian hahmon manifestista.. Unelmia saa olla, ja pitääkin jne. Ihme murhaajia ja julistajia.



Viimeisenä vielä että.. heh heh.. Ihmettelen eräiden blogistien hämmennystä, tuohtumusta, ja vihaa Breivikiä kohtaan. Hmm.. Ehkä se on vain show, alibi.

Mutta ymmärrän silti. En minäkään halua tappamista, teurastamista ja segregaatiota.




Breivikin manifestin mukaan olisin sekaantunut seuraavanlaiseen ristiretkiläisyyteen. Ymmärtääkseni kulttuurimarxismin tuhoa ja vastapuolen rahoittamista.. kiitos. otan vastaan ribbonit... Olen "aivopessyt" muutaman perheenjäsenen, ystävän ja kaverin ajattelemaan nuivasti. Ja he kukin jakavat ilosanomaa pidemmälle. ja jne.. jne... Kiitos.
Destroyer of Cultural Marxism!!! Thats me, till the break of dawn, baby





8. Intellectual Excellence.. Toisin kuin perusautistinen, maisterismaahinen nuivablogisti, minä olen viettänyt viimeiset 15 vuotta elämästäni rokaten, juoden kaliaa ja miettien iskevää lyriikkaa ja sointukulkuja. Eli olen hieman jäljessä ja bloginalkuni on kummallista räpeltämistä. Intellectual Excellence jää odottamaan. Ellei sitten parempaakin erinomaisemmat poliittiset lyriikat käy. Ei kai.







.
.
.
.
.
.


Breivik-sitaatti:


Anti-Marxism
Anti-globalism/internationalism
Anti-multiculturalism
Anti-Jihadism
Anti-Islam(isation)
Anti-imperialistic
Anti-feminism
Anti-pacifism
Anti-EU(SSR)
Anti-matriarchy
Anti-racist
Anti-fascist
Anti-Nazi
Anti-totalitarian


Pro-Nationalism
Pro-pan-nationalism (pro-Europeanism)
Pro-national or pan-European crusaderism
Pro-Christian identity
Pro-cultural conservatism
Pro-monoculturalism (pro cultural unity)
Pro-patriarchy
Pro-Israel


Kohta on varmasti supo ja cia ja fbi ja antirasistit ovella kirveet kädessä. haistakaa vittu. menkää vaikka haistelemaan liimaa, saatanan natsit.

Ja se on nyt semmonen homma notta, lukekaa tuo breivikin homoilu läpi ennenkuin käytte äyväämään aiheesta, Dōmo arigatō.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti