keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Natriumatsidi


(edellinen osa)




Kerroin jokin aika sitten syanidista, sen oikeaoppisesta käytöstä, oireista, jne.

Salamurhan taitaja, kuten minkä tahansa alan ammattilainen jättää yleensä tärkeimmät niksinsä kertomatta. Feyriksen nauttiessa näemmä ikuista lomaansa, pääsen rauhassa juttelemaan mukavia aiheesta juuri sinulle.



Natriumatsidi on se vihoviimeinen myrkkyjen huippu, ammattilaisen työkalu, josta ei yleensä hiiskuta sanaakaan amatöörien ja siviilien kuullen.

Natriumatsidi liukenee helposti nesteeseen kuin nesteeseen, mutta ikävä kyllä sen läpitunkeva löyhkä vaatii käyttäjältään mielikuvitusta. Musta kahvi? Viski? Musta kahvi viskillä?







Oli miten oli, natriumatsidi eli 'natsi', tunkeutuu kehoon myös hengitettynä. Muutama nuuhkaus..

Serkkunsa syanidi imeytyy kätevästi limakalvoilta, mutta tämä tavara leviää helpommin vaikka kätesi ihon läpi hirvittävällä nopeudella, joten tavan veijari voi löytää kymmeniä eri tapoja napata typerä uhri verkkoonsa.

Ja kuten syanidi, 'natsi' toimii eväämällä soluhengityksen, potkimalla hapen vittuun ja nussimalla sitä perseeseen, nauraen räkäisesti päälle. Keho ei enää osaa käyttää happea. Hengitä minkä jaksat, et hyödy siitä mitään. Auot suutasi kuin idiootti eduskunnassa, tai ihmishumanoidi vieraalla planeetalla.




Oireet ovat samahkoa tasoa syanidin kanssa;

Rintakivut, hengenahdistus, huimaus, päänsärky, sydämentykytykset, pahoinvointi, kenties oksentaminen, alhainen verenpaine, tajunnan menetys. Harvoin ehkä kohtaukset. Mutta aina:

Kuolema

Lopullinen, väistämätön, pelätty, mutta joskus niin väkisin tyrkytetty ja aina armollinen.

Ja kuten syanidi, natriumatsidilla on helppo feikata sydänkohtaus. Mutta se olisi liian helppoa. "Juoksukilpailu, ja sydämestä hieman ottaa? hih hih.." Kuolinsyy sisältäisi epäilyksen. Täten kehoitan käyttämään sitä kuuluisaa mielikuvitusta. Kuten mainitsin, käyttötapoja voin keksiä kummallekin myrkylle hetkessä kymmeniä.
Rattijuoppous, auto-onnettomuus? Mukana vähän Mengyn omaa terästettä? heh heh..
Ja niin edelleen.



Ja koska syanidi ja natriumatsidi eivät kumpikaan näy minkäänlaisessa perustason huume/myrkkyseulassa, homma helpottuu niin monin tavoin. Oikeuslääkärillä täytyy olla syy epäillä myrkkyä. 

Syanidi värjää veren lähes pinkiksi.. 'Natsi' ei.

Tähän päätän ajatelmani.

Ihmisillä on hirvittävä hinku pitää kiinni kaikesta tästä paskasta mitä ympärilleen haalivat. Kuoltuaan, ensijärkytyksen jälkeen se helpottaa.






Haluaisin ettet saa hulluja ajatuksia kirjoituksistani. Kertomani menetelmät eivät ole yleistietoa, ja peräänkuulutan vastuuta ja viisautta. Näen ettei kirjoituksiani lue kuka tahansa, joten viattomat ihmiset ovat luullakseni turvassa.

Rakkaudella, misantropialla, nihilismillä;
Impivaaran arkkiatri
- Mengy-kun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti