lauantai 24. joulukuuta 2016

Joulun pukin kumma linja


Hei, tässä Mengy-kun ja Yle Watch-junior taas kerran.
 
Kosti Kotirantaa on edelleen ikävä. Tuon nykyisen hyypiön jäätävä, psykopaattinen katse, äänensävy ja hermostunut ulosanti antaa vaikutelman siperialaisesta ihmissyöjä-sarjamurhaajasta. Kuin hän minä hetkenä hyvänsä ryhtyisi murisemaan eläimellisesti, irvistelisi, kadottaisi tajuntansa, kaivaisi kokkiveitsen kaavustaan ja aloittaisi lahtaamisen, kuin sadistinen eläin vankina ihmisen ruumiissa, joka pääsee vapaaksi pimeällä hetkellä jossa alitajunta ja todellinen minä ottaa vallan..
 

Odotin myös että joulupukin kuumassa linjassa tanssahtelisi neekeritonttuja, mutta ei, nopealla vilkaisulla yksi vinosilmä siellä vain leipoi pipareitaan. Mutta sekin oli istutettu strategisesti aivan joulupukin lähistölle, jotta monikulttuurista ruutuaikaa riittäisi ja yleisradion trollaus olisi maksimoitu. Aivan eivät vielä uskaltaneet neekeriä hankkia.

  
   'Odotetaan nyt vielä pari vuotta', on varmasti ylen neekerivastaava miettinyt neekeriasiaintoimistossaan, lomake valmiina värväämään nokisimman murjaanin vaikka itse joulupukiksi.
   '..Jaksa... jaksa vielä pari vuotta.. niin saadaan tuhottua suomalaisten kulttuuria ja perintöä..', hän istuu nurkassa lattialla ja toistelee itselleen.

Murhaavan hyvää joulua...
- Mengy-kun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti