Jatkan sekavaa blogailuani kunnes luoja armahtaa tästä kidutuksesta jota elämäksi kutsutaan. Olo on jopa lähes normaali. Läheltä piti, hyi helvetti. Nyt vain jutkukolvi hitaasti kohti normaalia elämää. Käsittääkseni.
Sairaalat ovat aina traumaattisia paikkoja. Jollei itsellä ole joku vituillaan, niin läheisellä on, tai jollakin on kädet poikki tai mummot rääkyvät kuorossa kuin syvimmässä helvetissä, tai muuta kivaa joka jää painajaisiin ja pyörii siellä kuin Silent Hill pölyisessä pleikkarissa tai elokuva 'Jacob's Ladder'.
.
.
.
Sairaalassa, naapurisängyssä oli joku muija. Joku Evropa nimeltään. Tutisi horkassa. Raiskaustapaus. Hyvin neuroottinen, harhainen.
Hän näytti jotain diagnoosilappustaan:
Etnomasokistinen neuroosi.
Potilaan heikko itsetunto ja vääristynyt minäkuva on saattanut hänet alttiiksi hyväksikäyttäjille.
Kymmenet seksipartnerit viikossa. Johdateltavissa.
Ylenmääräinen päihteiden käyttö.
Itsetuhoisuus; ihon viiltely, ja polttaminen kuumennetuilla rautaesineillä.
Kun sain hänet rauhoittumaan, hän vaikutti ihan järkevältä tapaukselta. Lähtiessäni toivotin pikaista paranemista ja annoin puhelinnumeroni jos tarvitsee päiväkahviseuraa tueksi.
Huonosti kasvatetut nuoret naiset ovat hyvin vaikutusalttiita moderneille aatteille ja kulteille, joten pienimuotoinen opastus elämäm koulussa tekee heille hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti